exhausted

viime viikko on ollu ehkä yks antoisimmista ikinä
oon ihan täysin puhki mutta niin täynnä kaikkea uutta
että tänään treeneissä tuli se viimenen piste
ja kun mä kävelin bussi pysäkille jalat meinas ihan oikeesti pettää

ja ainoa selkeä ajatus mitä nyt on, on että haluan nukkumaan
eikä kello ole kun puol seitsemän.


.

those days

kannattaa nukkua tarpeeksi
ja lukea ens maanantain hesari

ja sitten mennä mummille syömään,
koska on niitä päiviä kun kannattaisi jäädä kotiin

A+

en keksi mitään huonoa sanottavaa tästä päivästä.

oivalsin mahtavan aamupalan hienouden, ja ja nauroin vedet silmissä niin että mahaan sattu ihan huimasti. juoksin kaverin kanssa (turhaan) jotta ehdittäisiin hakea ruokaa (kiinalainen katukeittiö pilvi) , ja mehän ehdimme. kaiken päälle hurmasin väittely-yleisön vakuuttavilla puhetaidoilla.

mutta ei siinä vielä kaikki !

ostin light shaken (parasta mitä robert's coffeelta saa) ja söin kotitekoista suklaakakkua. näin ohimennen paljon tuttavia, mutta erityisesti olin otettu kun poika jonka kanssa olin noin ikuisuus sitten valmis karkaamaan vaikka siperiaan, tunnisti minut ja kääntyi vielä uudestaan katsomaan ja moikkaamaan. tänään oli myös eeppisen musiikin päivä: nimeämättömien kappaleiden breakdown kohdat sai aikaan kylmiä väreitä. ja puhuin pitkästä aikaa yhden maailman cooleimman tyypin kanssa ja myös tapasin axl smithin. sitten vielä kun tulin kotiin äiti oli laittanu kaalilaatikkoa. nami.

silti, kaiken edellämainitun mahtavuuden keskellä, on yks asia mikä selvästi oli mun päivän kohokohta.

me vierailtiin koulun medialinjan kanssa the voicella, tuttavallisemmin t-hö voike.

mies nimeltä unne kertoili meille ensin toimittajan työstä. kuulostaa vähän tylsältä noin ilmaistuna, mutta se oli oikeastaan huiman antoisaa. ja yllättävää. ja unnen iho oli älyttömän hyvin hoidettu! en vaan voinu olla huomaamatta, että unnen poski olisi voinut olla vauvan peppu! tämän huomasin siis samalla kun kuuntelin unnen puhetta siitä miten yleissivistystä ei voi painottaa liikaa.

sen jälkeen meille paljastettiin the voicen radiostudio, jossai juuri tuolloin istui ja veti omaa ohjelmaansa, vappu pimiä. ja pakko sanoa, että mä olen aina ajatellut että vappu pimiä on vaan joku blondi naikkonen joka on tuurilla päässyt ruutuun ja radioaalloille, mutta me juteltiin vapun kanssa ja se on paikkansa ansainnut. ja se osaa sen mitä se tekee. ja vappu on mun uus idoli. ihan tosi.

tiivistettynä voisin sanoa että tää on sellanen päivä mitä mun pitää muistella sitten, kun mulla on sellanen älyttömän huono päivä. tää oli niin hyvä.

LEGEN .. wait for it ... DARY !

aaaaaaand im hooked !

the coldness

 

i'll hurt you by hurting me

"voin vaikka potkasta sitä sisäreiteen"

 

tulin kamalan hyvälle mielelle, 

näin ihmistä jota en ole nähnyt liian pitkään aikaan

käytiin kiasmassa ja syötiin thaimaalaista ruokaa

ja tulin kamalan hyvälle mielelle

.

you are what you love, not what loves you

mun maailma pyörii ja imen kaiken ku olisin joku sieni
koulussa opin kursseilta kaikkein mielenkiintosimmat aiheet
mutta kokeisiin en tiedä mitä kirjottaa kun kysytään 1800-luvusta

vituttaa

otan selvää kaikenlaisesta mikä maailmassa on pielessä
mutta ihmisten välinpitämättömyys estää sen vaikuttamasta mihinkään,
vaikka mitä tekisin, tai siltä se toisinaan tuntuu

turhauttaa
 
tänään hermostuin kun tajusin miten keskinkertanen oon
haluaisin että ihmiset muistas mut joskus siitä, miten hyvä olin jossain
haluun tehä sitä mitä rakastan niin hyvin, että mut muistetaan

pelottaa

katon taas näitä elokuvia, mitä useimmat ei ymmärrä, mistä ne ei pidä
mitkä kertoo näennäisesti turhista asioista, kukista tai muusta
ja kuvittelen miten hassulla tavalla jonkun aivot toimii

ihmetyttää

meidän otsalohko on kuulemma "valmis" kun me ollaan 25
luen kirjoja nuoruudesta, joita on kirjottanut kuitenkin jo aikuistunut
ja yritän pohtia mitä se aikuinen tietää, mitä mä en vielä voi ymmärtää

kismittää

tykkään käydä treeneissä nykyään, ne vaikuttaa muhun, tykkään siitä
pyrin olemaan hyvä. kuten varmasti on myös kaikki ne
jotka on tehnyt elokuvia ja kirjottanut kirjoja



ja nyt mietin miksen mäkin voisi tehdä jotain, mikä vaikuttaa ihmisiin, samoin kun ne elokuvan tekijät ja kirjailijat. mä voin tehdä jotain sellasta mikä vaikuttaa ihmisiin. mä tiedän että kaikki mun ajatukset ja tekemiset on keskinkertasta ja ne on ajateltu tällä pienellä planeetalla lukemattomia kertoja ennenkin ja maailmassa aikoo aina olla joku kuka on jossain parempi kun minä, mutta se joku on vaikuttanut asioihin ihan eri tavalla, ja mun pitää yrittää vaikuttaa maailmaan hyvällä tavalla. tää on varmasti  nuoruuden naiivia ajattelua mutta jos ajattelen näin, voin parantaa maailmaa myös nyt. enkä vain aikuisena, pfft

naiivius on ihan varmasti yks niistä asioista, jotka tekee nuoruudesta niin kaoottisen elämänjakson.
ja samalla yhden parhaista.

toivon ja odotan


.

kertokaa

     miksi miespuoleiset ovat niin kovin hankalia ! niin ihania analysoitavia ja syötävän suloisia, ja kaiken sen alla niin mutkikkaita ja vaikea selkoisia. puhun nyt eräästä tietystä uroksesta jonka katseeseen tuntuu kuin olisi piilotettuna kaikki maailman salaisuudet, niin salaperäinen se hymy on. mietin vain että miksi. ja tietääkö se sen itse?

" Minä pukeudun mustaan takiin ja liiviin. 

Haaveesi täyttyy, sä valkeaan verhoudut. 

Olet kaunis kuin muisto viipyvän unen, 

elokuiseen iltaan kun valkeaan verhoudut. "

make it right

 syys väsymys on valtaamassa mua. tai stressi. jonka sinänsä liitän vain aikuisten ongelmaksi, nuorten kun pitäisi olla niin vapaita tekemään mitä vaan, ja miten vähän vaan. turha siis syyttää sitä syksyä, kun sattuu vaan tapahtumaan ihan kamalasti syksyllä.

tää väsymys ilmenee siten, etten tosiaan saa itseäni sängystä ylös aamuisin, mutta iltaisin kierin sängyssä tuntikausia. pidän tosin siitä ajasta kun voin käpertyä pimeässä, kolmen huovan sekä kolmen peiton alle, ja yrittää lämmittää kylmiä varpaita. en haluaisi luopua tuosta ajasta koska juuri tuolloin saan suurimman ajatukseni. toivoisin silti että aamuisin pystyisin heräämään kolmanteen herätyskellooni, tai viimeistään isäpuoleeni joka kyselee koulun alusta. toivoisin todella.

piristystä tähän valtaavaan väsymykseen (tai no, sanotaan nyt sitten tämä sana mitä niin vihaan: stressiin) ovat tuoneet ainakin laulutunnit, joita olen oppinut jännittämään, mutta joiden jälkeen tuntuu kun voisi olla suoraan sound of musicista. odotan vielä sitä suurta läpimurtoa kun saan ääneni kokonaan haltuun, mutta jossei muuta, laulutunnit tuovat suurta iloa äidilleni joka kuuntelee rallatuksiani suihkussa ollesani.

toinen, tosin ei läheskään yhtä järkevä tapa pieneen piritsykseen on shoppailu. se on materialistista (jota olen itsekin, jota vihaan ja jota olen melko onnistuneesti yrittänyt vähentää) mutta tepsivää. halusin antaa itselleni tänään jotain kaunista, mitä katsella koulussa, joten ostin sormuksen. kiertelimme monia kauppoja ja aloin olla melko varma lähteväni kotiin tyhjin käsin, mutta juuri noina hetkinä parhaat löydöt löytyvät. epäröin aluksi ostoksen järkevyyttä, mutta tulin siihen tulokseen ettei mikään voi mennä pieleen jos tämän  sormuksen sormeensa tynkee.

sitten puhuimme ystäväni kanssa kaikesta maailman vääryydestä, ja tulimme lopulta tulokseen, että maailma on aika kamala paikka, mutta pitää silti yrittää nähdä kaikki mitä meillä on lahjana. tai siis, pitää olla kiitollinen. ja kaiken kamaluuden keskellä, kaupungin asfaltti viidakkokin voi näyttää kauniilta, sateessa.

mission

too far

kauheesti asioita on tapahtunu ja musta tuntuu kun en vois keskittyy nyt mihinkään. sellanen olo kun olis ite paikallaan ja kaikki ympärillä oleva liikkuu tosi nopeesti. en tiedä mitä ajatella , ja sit treenit meni niin kökösti et oikeesti itkettää.

olin mun isällä eilen, ja mua häiritsi ihan kamasti kaks asiaa:

1) siskopuoli: tykkään välil kattoo sadetta ... se näyttää just kivalt
äitipuoli: *kumpa toi oli vitsi koska muuten oot outo -katse*

tää häiritsi mua koska mä tykkään välillä kattoo sadetta. se näyttää just ihanalta ja parast on ku sataa kasvoille. joomeikit levii joo mut se tunne on niin vapaa. mua häiritsee se ettei mun äitipuoli nää siinä mitään erikoista ja tuomitsee erilaisuuden ja kaiken tollasen tosi kylmästi. paitsi kun kyseessä on sen oma lapsi, sillonhan se ei sano siitä mitää, sillon se tyytyy katseeseen. hmm

 

2) se että mun siskopuoli haukku tuntemattoman sotilaan ihan täysin. mua ensinnäkin loukkas siinä se että mun isä oli just kertonu siitä et se se perustuu tositapahtumiin tai kokemuksiin ja et se on oikeesti tosi koskettava ja et pitää oikeesti arvostaa niit veteraanei ja kaikkee, ja sit mun siskopuoli sano jotain sen tyylistä et "kuka tahansa pystyis sellaseen ja sitäpaitsi ne on kaikki jo kuollu ei niil oo enää mitää merkitystä ja tää kirja on ihan paska ja tylsä ja en tuhlaa mun elämäst sekuntiikaan siihe."  en sen jälkeen oikein tienny mitä sanoo koska olin jotenki tosi loukkaantunu niiden veteraanejen puolesta ja olin tosi yllättyny siitä ettei mun siskopuoli jotenki osaa ajatella et siel on oikeesti ollu sota, eikse osaa ajatella et se on oikeesti raskasta olla siel. hmm

mut nää molemmat ärsytykset meni pois kun juttelin mun velipuolen kanssa. se on jotain parasta, se on sellanen ihminen kuka ei lähesty ihmisiä kovin helposti, mutta se on jotenkin aina niin ilonen jos se saa kertoo mulle jostain leffoista tai biisistä tai ipodiin saatavist applicationeista. musta se on niin hellyyttävää ja oon otettu siitä, että kun sanoin et mennään kohta sisään kun mun pitää hakea kaikki tavarat ku lähen, niin se teki sellasen höh / hmh äännähdyksen. sain sen tosin taas piristettyä kun lisäsin että lähen että ehtisin  treeneihin, jolloin se alko kertoa sen omista treeneistä tosi ilosena. se harrastaa taek won dota, mikä on aika erilaista mitä hapkido, ja siit varmasti riittää mun velipuolelt juttua ainakin kolmeks päiväksi. oon ilonen että se on olemassa.

anytime

<

 

 

thanks

i fell in love with the world
it's snowing , it's gonna be a good day
once i can get myself to do
anything else but stare outside
the snow made my day

it's insane

mulla oli tänään kotipäivä. kävin ulkona vaan kun kävelin naapuriin isovanhemmille. kuulemma sen jälkeen on satanut jo lunta ! ette varmaan ihan pysty ymmärtämään miten ihanaa se musta on. selvennän: musta tuntuu, että jos maassa on lunta niin mikään ei voi olla niin huonosti.


mun sisäinen lukutoukka on nyt todella herännyt. eilen kirjastosta kyysitty kirja oli aamulla luettu. se oli ihan kiva. Elämäni seinäruusuna. en tiedä mitä ajatella siitä. suosittelen kuitenkin.


koska mulla on tänään ollut (mukamas) niin kulttuurin täyteinen päivä (miettikää nyt , KIRJA), niin katselin myös leffan. The Hurt Locker.  9 Oscaria. se on ansainnu ne. se on sellanen leffa missä ei tavallaan oo mitään kauheen erikoista, vaan järjettömän realistista kuvausta, tässä tapauksessa irakin sodasta. se on sellanen leffa missä pääsee sen päähenkilön pään sisään niin, että kun se tekee ja sanoo jotain mikä muuten sais aikaan wth-reaktion, niin  nyt se tuntuu ainoolta asialta mitä voiskaan tehdä. musta se on ihanaa kun pääsee leffaan niin hyvin sisään, vaikka on se pelottavaakin. tän elokuvan kohalla ymmärrän jotenkin tosi hyvin sodan ja sen miksi päähenkilö valitsee lopulta ennemmin sodan, kun elämän siviilinä. se on surullista ja riipasevaa koska se on totta. kun kattelee tarpeeks pitkään kuolemaa ja sotaa, on varmasti miltei mahdotonta nähä elämää mitenkää järkevänä. samaa ideaa oli kanssa siinä kirjassa minkä luin vähän aikaa sitten, Länsirintamalta ei mitään uutta. että mä vihaan sotaa. että mä rakastan elokuvia ja kirjoja kun ne saa ajattelemaan.

                                                                                                                      *AWESOME AASINSILTA*

  suunnittelen huomista aamupalaa. amerikkalaisia pannukakkuja ja jätskikahvia. toivon  vaan ihan huimasti että jostain jääkaapin uumenista löytyy kermaviiliä koska muuten pannukakut jää tekemättä. onneksi äiti sentään toi kaupasta mozzarellaa ja tomaatteja.

syy miks oon suunnitellut jo huomista aamupalaa tarkemmin on se, että huomiseksi pitää varustautua. varustautua pitkään bileiltaan nimittäin. pitkästä aikaa , wihii ! yks awesome ystävä on suunnitellu näitä bileitä kauan, ja sinne on tulossa jälleen 80+ ihmistä ja pakko sanoo et ootan jälleen aika kauhulla. tiedän että on epätoden näköistä et helmikuiset uusiutuis, mutta , pitkä ilta, ja mitä vaan voi tapahtua.




ps. oon älyttömän innoissaan uudesta lukijasta. ehkä on noloa tai vastaavaa että oon innoissaan, ja että sanon sen nyt tässä, mutta niin se nyt vaan on. en silti haluu sanoa mitään tervetuloja tai vastaavaa koska se on jotenkin kornia, mutta piti vaan kertoa että mun mieliala koheni ! olette ihania ihan te kaikki. : )

 

ennen kun meen kohta lukemaan ja kierimään sänkyyn

syön vielä vähän jätskiä. se on paras tapa alottaa ja lopettaa päivä.

cause im missing, can you find me

erään ystävän mukaan tytöt voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka tanssii, ja niihin jotka ei tanssi.

mun mielestä asiat ei oo näin yksiselitteisiä: tanssijat ja epätanssijat jaetaan vielä alaryhmiin: niihin tyttöihin jotka lukee, ja niihin jotka ei lue. niihin jotka pitää korkokenkiä ja niihin jotka haaveilee niistä. niihin jotka pitää sateesta, niihin jotka ei. niihin jotka tykkää välillä olla yksin kotona ja niihin jotka ei.

tietenkin on niitä poikkeuksia jotka vahvistaa säännön, eikä ihmisiä oikeastaan edes voi eikä saa lokeroida. miksi pitäisi tarkasti määrittää mikä erottaa ihmisiä, mikä yhdistää. koska lopulta tullaan siihen tulokseen ettei kukaan ole tismalleen samanlainen.  lokeroiminen on yksi niitä asioita joita mä vihaan. mitä se muille ihmisille kuuluu mihin pikkulaatikkoon mä kuulun?  muistan myös vieläkin kuinka paljon mua nakersi kun mun entinen poikaystävä sanoi että mä oon yksi niistä tytöistä jotka tykkää ihan mistä tahansa kunhan se on sininen. mun piti todistaa se vääräksi, vaikka aika pitkälti se on totta.

ja kaiken tän jälkeen mä kuitenkin lokeroin. (että mä vihaisin itteäni jos tapaisin itteni)

jos tarpeeksi kauan kysellään kysymyksiä kuten äsken, päästään siihen, että ketkä ovat kuin minä, ja ketkä ei. joten tein ajatuskarttaa tai listaa (tai on vaikea määrittää mikä se oikein on) josta kartottelin itteäni.

selvisi että mä en ole niitä tyttöjä (enää) jotka tyhmentää itteään poikia varten. pistän kampoihin jos asia ei oikeestaan merkitse mulle kauheesti mutta useimmiten jäädyn ja en osaa puolustautua jos se on mulle yhtään isompi asia. oon niitä taivaanrannan maalareita jotka ei tykkää pukeutua kauheen silmään pistäviin väreihin, mutta jotka tykkää kerroksista ja isoista kaulahuiveista. tykkään kamalasti pimeistä vuodenajoista (en silti sano että kesässä ja keväässä olisi mitään vikaa) ja kahvista, vaikka mua inhottaa huimasti ollaa riippuvainen mistään. valtsisin paljon mieluummin vanhan kaksikerroksisen talon kuin uutta. yritän kovasti ilmasta itteäni, mutta en oo vielä ihan varma mikä on se mulle paras tapa. oon niitä tyttöjä joiden parhaat kaverit ei vaihdu, vaan luotan siihen että mun ystävät on mun ystäviä hautaan asti vaikka mikä olisi. oon niitä lapsia jotka on lievästi pettynyt sen vanhempiin, mutta joka on kuitenkin oivaltanut että vanhemmatkin on vaan ihmisiä ja luotan siihen että ne on tehny parhaansa, mutta aina ei voi väistää sitä, että pettyy. siksi mä kestän pettymykset nykyään aika hyvin (ellei kyse ole maailman ihanimmistä sammareista, vaikka niistäkin oon toipumassa jo hyvää vauhtia).

tulin lopulta siihen tulokseen että vaikka jokainen tyttö olisi kuinka erilainen tahansa, niin lopulta kukaan ei kieltäytyisi ajasta maailman ihanimman poikaystävän kanssa. se, miten tuon kyseisen ajan käyttäisi, se on niitä asioita joissa tytöt eroaa, ja kai sitäkin mikä meidät määrittää. mutta sehän on jokaisen oma asia.

listen to my moment

pakkasta

"Touch with your eyes, Cathy. Handle things with them, so you can tell by 

looking if they are rough, or slick, or damp and soft, like mushrooms. 

You have to cry with your hand, and laugh with it, and let it sing. 

You have to see with your heart. You have to see with your heart. "

    

 

listen to my moment

 

 

You can fly! Honest, you can!

päivän huono puoli : aamuinen oksentelu 
(FAKTA : en ole raskaana )

lapsena se oli mun lempi leffa. dumbo on paras

hyvät puolet : ei koulua, eli aikalailla olin vapaa tekemään kotona mitä huvittaa. kun tuntu turvalliselta hengata muualla kun vessan lattialla vietin pari tuntia telkkarin ääressä kapaloituneena kattomassa rikossarjoja (ah, nuo jumalan lahja ihmisille jotka haluaa nähdä kun murhaajat joutuu putkaan ettei niiden tarvitsisi pelätä että ne murhaajat olisi vielä vapaana .. ) mutta loppupäivän vietin selaamassa blogeja, ja löysin jälleen kerran aivan mahtavan tatuointiblogin. ja hullaannuin. mulla on nyt paperilla varmasti ainakin 38 ideaa odottamassa ensivuoteen että voin sitten karsia ne mistä en enää pidä ( oi tätä oveluutta ! ). parhaimpina ideoina pidän nyt kuvaa dumbosta , näitä lausahduksia : i woke up near the sea , JA may i never forget youth. oon tykästyny ihan hurjan moneen muuhunkin ideaan ja ajatukseen mutta noi tuntuu ehkä mulle merkityksellisimmiltä.


vielä kiva asia tässä päivässä on se että sain tuliaisia ruotsista ! supercoolit heijastimet, ehkä joskus laitan kuvan tai jotain, mutta uskokaa mua ku sanon et ne on hianot. 



listen to my moment

päivän parhaat

i love snow globes

words fall through me

 

toisinaan unohdan miten ihania ihmisiä mä tunnen. niillä on sentään banaanisuklaajäätelöä.

sillä, siis. mun kolmen tunnin yöunilla oon jotenkin tosi vaikee tällä hetkellä. haluisin ilmasta jotenkin tosi ihanasti sen miten ihana ja tärkee T on mulle ja sanoo miten pahoillani oon kaikesta , miten oon ollu älyttömän huono ystävä ja miten se ansaitsis vaan parasta ja miten onnellinen oon sen puolesta nyt , miten kaunis se on ja .. sanoinkuvaamattoman tärkee. mut en osaa nyt ja kaikki ajatuksen jää katkonaisiksi ja sanat ei taivu ja lauseet takertuu. tän illan jälkeen mut valtas sellanen hullu onnellisuuden tunne siitä että sain jotenki varmuuden siitä että se sama ihminen on vielä siinä ja mikään ei kuitenkaan oo muuttunu vaikka mikään ei oo enää samoinkaan. mutta edelleen meiän laulu on kaunein.

listen to my moment

it's so beautiful it makes you wanna cry

you're the one that i want

istun kotona ja poden järjettömän huonoa omaatuntoa.

olin eilen äidin kanssa koko päivän foorumissa, käytiin läpi kauppoja, kotiin mukaan lähti maailman ihanin takki, seuranaan maailman ihanimmat kengät plus neuleita ja sukkia. oli mukava päivä, syötiin äidin kanssa hyvin, ja sain tietää äidin jossain elämänsä vaiheessa olleen jätte stor foorum-hengari. pelottavaa.

mun huono omatunto johtuu mm. siitä, että himoitsen monkin mustia sammareita ihan järjettömästi. sovitin niitä eilen, mutta jotenkin unohdin ne sinne koppiin, ajattelin että en käytä niitä kuitenkaan. ja haluaisin ne ihan kamalasti. ja huono omatunto johtuu siitä, että tuntuu kun en olis ollenkaan kiitollinen kaikesta muusta, vaikka olen. olen olen olen. mutta kun kerran löytää elämänsä sammarit, pitää kuunnella sydäntä eikä aivoja.


illalla sain ehkä jannikan ymmärtämään miksi syksy on niin ihana. kävely syksyssä auttaa.

nyt en halua laittaa jalkaan muuta kun ne sammarit.

so now i cant stop smiling

 

so school sucked. 

inhottaa jos ei pidä jostain ihmisestä, mutta kaikki muut pitää, ja on tavallaan pakosta koko ajan sen lähellä. maanantaista alkaen en aio enää pakosta olla sen lähellä. vituttaa sellanen "kaikki katsokaa minua osaan tämän jo, olen teitä vanhempi, täten olen parempi ihminen" mentaliteetti, ja en aio jäädä kattelee sitä. se siitä sitten. voin mennä koulussa niiden ihmisten kanssa (tarkennus: sen ihmisen kanssa) syömään, kuka oppi sosiaaliseksi harry potter fanifoorumilla. en malta odottaa.

koulun jälkeen (ja tää on muuten täysin totta)

kaikki on paremmin -> koska ei olla koulussa. pää voi olla vaikka kuinka kipee mutta se vaan ei tunnu haittaavan ollenkaan, jos voi hetken olla omalla koneella ja lukea TOSI outoja faktoja. (esim parthenofobia on neitsyiden pelko) mun onnellisuuden tunne kasvo älyttömästi siitä että yritin pukea lämpimästi, varautuen pitkään ja kylmään ajomatkaan, mutta tuloksena mun päällä oli oudoin ja järkyttävin vaateyhdistelmä mitä meiltä kotoa löytyy (aka pinkit verkkarit ja isäpuolen älyttömän valtava nahkatakki). eksyin ihan kiitettävästi, ja aivan varmasti sain vähintään neljä autoilijaa sanomaan mielessään nämä sanat: GET OFF THE ROAD, BITCH. 

  

älyttömän ylpee oon siitä missä onnistuin tänään ,

järjestämään asioita niin, että näin kaks mulle rakkainta ihmistä , erikseen mutta samana päivänä kuitenkin.

tällasten asioiden järjestely tuntuu usein olevan mulle vähän hankalaa. (annettakoon se anteeksi mulle. kukaan ei oo virheetön.) ilta oli mitä mainioin, parasta oli varmasti epätoivoinen kitaran virittely, mutta maininnan ansaitsee myös kilpikonnan jalkojen pelko (niillä on isot kynnet.).

nyt kello on jälleen ihan liikaa ja alkaa huolestuttamaan huominen äiti-tytär laatu aika, se taitaa kallistua enemmän sen, pidetään-kolme-metriä-väliä-paitsi-kun-tulet-maksamaan-ostokseni-äiti -ajaksi. huomenna sen näkee. mutta saaliina aion silti kotiin kantaa unelmatakin. huomista odotellen

edit// päiää-iltaa-yötä-ihansama piristi myös epämääräinen ruokalöydös: äiti oli keksinyt ettei teekään ihan tavallista pastaa, tai siskonmakkarakeittoa, joten kattilasta löytyi jotain kermamakaroonia ja seassa siskonmakkaroita. äitin pisteet mun silmissä nousi::)