aiheutin juulille suurta tuskaa
syötiin pari suklaakonvehtia muistutuksena siitä,
että vähän aikaa sitten oli joulukin
me syötiin pari suklaakonvehtia,
haikeina, kun me muisteltiin lomaromansseja
haikeina mutta onnellisina joka tapauksessa
20101230
for a day
tykkään kun ihmiset kokoontuu ja päihtyy.
jokainen parisuhteessa oleva tuntee ettei mitään pahaa voi tapahtua, toinen suojelee.
ja jokainen joka on saapunut yksin, uskoo vakaasti että lähtee tänään jonkun kanssa,
uskoo että täältä se onni löytyy.
juodaan valkovenäläisiä tai sitten ihan vaan bisseä,
ja kuunnellaan musaa niin kovaa että korvissa särisee
niinä hetkinä maailma ei vaan saa meitä kiinni
niinä hetkinä maailma ei osaa avata ulko-ovea
toisaalta jotkut vaan on horochikuja jotka pukeutuu pelkästään 14,95e maksaviin trikoomekkoihin ja heiluttelee tissejä ennen kun ne laattaa sohvien väliin ja sammuu hankeen
jokainen parisuhteessa oleva tuntee ettei mitään pahaa voi tapahtua, toinen suojelee.
ja jokainen joka on saapunut yksin, uskoo vakaasti että lähtee tänään jonkun kanssa,
uskoo että täältä se onni löytyy.
juodaan valkovenäläisiä tai sitten ihan vaan bisseä,
ja kuunnellaan musaa niin kovaa että korvissa särisee
niinä hetkinä maailma ei vaan saa meitä kiinni
niinä hetkinä maailma ei osaa avata ulko-ovea
20101226
my my
10 asiaa mitä vihaat
- kun astianpesu koneesta pitää tyhjentää haarukat ja veitset
- sitä tunnetta kun varpaat ei vielä ole ihan jäässä mutta tietää että kohta on
- hyttysen puremia
- kun joku tulee puhumaan fb chatissa tai mesessä ja on just lähössä tai ei jaksa puhua, muttei viitsi sanoa sitä
- johtopäätöksiä
- kun en tiedä mitä sanoa
- kun tekstin välityksellä ei välity sarkasmi
- kun ihmiset kertoo liian henkilökohtaisia asioita
- sitä kun tekee mieli itkeä eikä tiedä tarkalleen miksi
- kun saa lahjan josta ei pidä, joka ei ole sopiva tai jonka on jo saanut
9 asiaa jotka ovat ominaisia sinulle
- jätän pyyhkeen aina myttyyn suihkun jälkeen
- hymyilen aina jos hermostun
- tutustun liian nopeasti ihmisiin ketkä kiinnostaa, ja jälkeenpäin säikähdän sitä nopeutta
- unelmoin huolestuttavan paljon
- jos oon yksin ja sammutan kynttilän niin niitä pieniä savukiehkuroita pitää nuuskia
- kasaan usein tajuttoman määrän tyynyjä mun sänkyyn ja dataan siellä keskellä
- jos hullaannun johonkin niin teen sitä, katson sitä, mietin sitä niin kauan että kyllästyn tai löydän uuden
- en voi olla vihanen (ainakaan kauaa) kenellekään joka sitten halaa tai koskettaa
- tarviin usein pienen potkaisun perseelle että rohkenen ja uskon
8 tapaa valloittaa sinut ja sydämesi
- hanki hyvä perse..
- .. eivaa, ottaa asiat sopivan kevyesti
- hymyile niin että se näkyy silmissä
- pitää tietää asioita. kerro mulle asioita mitä en tiedä
- jos sukeltaa tai lautailee, on aina himpun verran kiinnostavampi
- kosketa ja halaa
- vaikka pitää osaa keskustella ni pitää myös joskus olla hiljaa
- anna mun välillä juosta sun perässä
7 asiaa mitä toivot nyt
- että olisin jäänyt francescolle
- että ajassa voisi mennä taaksepäin
- että ahmed tulisi koneelle
- että voisin lentää takaisin egyptiin
- että olisin kesän jälkeen toiminut vähän eri tavalla
- että tää möykky katoaisi mun mahasta
- että voisin olla vähän rohkeampi ja uskaliaampi
6 asiaa mitä teet eka kun heräät
- laitan torkun
- laitan torkun vahingossa kokonaan pois
- herään toiseen herätykseen , torkutan sitäkin
- keittiöön päästyäni totean ettei tee vielä mieli syödä
- joten raahaudun takasin mun huoneeseen ja puen
- takasin keittiöön aamupalalle
5 ketä tietää eniten murheitasi
- j
- h
- k
- e
- p
4 asiaa joista olet riippuvainen
- toimiva nettiyhteys
- ihmiset
- hammasharja
- musaan

3 kauneinta asiaa mitä sinulle on sanottu
- keep talking, it sounds sexy
- mua pelottaa et tää onki unta
- jos voisin ni ottaisin ton sulta pois
2 asiaa mitä pelkäät eniten
- että elän mun elämän harmaana ja laimeena
- hylätyksi tulemista
1 tunnustus
- vaikka vihaan sitä kun joitain ihmisiä katsotaan ylöspäin, teen sitä itekin. koulussa jos nään jonkun ketä katon ylöspäin, latistan usein itteäni ja toivon että olisin sen ihminen.
.

let you put your hands on me
inhottaa kun ikävä kasvaa siihen suuruus luokkaan,
että sen tuntee mahassa.
sanat ei, tunnelma joo
20101225
when the summer breeze drops back to winter jackets
oon nyt ihan sekasin, totaalisesti ja perusteellisesti.ajatuksen juoksuni lähtee liikkeelle, kun mietin miten hirveetä on että oon suomessa taas, miksi oon täällä, kuulun nyt sharmiin ahmedin luo ja kuulun takasin siihen yöhön francescon kanssa. mietin että mun oikeasti kuuluisi nyt olla animationin kanssa altaalla tanssimassa, että mun kuuluu olla hyökkääjänä pelaamassa water poloa isojen miesten kanssa, ainoina tyttöinä jannikan kanssa. mun kuuluisi olla egyptissä saamassa hyttysen puremia ja mustelmia.
sitten menee hetki ja mua alkaa hymyilyttää.
hymyilyttää koska oon niin ilonen koko viime viikosta. saan kiittää niin monesta asiasta. hymyilyttää kun mietin sitä yhtäkkistä kosintaa, hymyilyttää kun mietin että jannikasta tarjottiin kuusimiljoona kamelia ja puolikas kana. hymyilyttää kun mietin meiän salaista pahetta, joka on hyväksyttävä ainoastaan egyptissä. hymyilyttää ali, joka sekoitti sanat sinä ja minä, ja siksi kysymisen sijasta kertoi meille, että "i have a boyfriend". hymyilyttää koska on jo sovittu että sharm el sheikh ei nähnyt vielä tarpeeksi, että me palataan sinne. hymyilyttää kun mietin miten mahtavaa tulee päästä ensi vuonna hyvällä omallatunnolla hardrockiin ja pachaan, ja tanssia koko yö. hymyilyttää ja sitten en tiedäkään enää miksi, ja kierto alkaa alusta.
tuntuu tuskaiselta edes ajatella paluuta arkeen. ajatella sitä kun kävelee bussipysäkille, raskaissa vaatteissa, niin että vain kasvot ottavat vastaan kylmän ilman. tuntuu raskaalta tehdä oikeastaan mitään, joten yritän harhauttaa itteäni, yritän lukea, katsoa telkkaria. koska siitähän joulu oikeastaan koostuu: rauhasta ja rentoutumisesta, lomasta. siitä että todella voi vain käpertyä nojatuoliin lukemaan.
Far away far away, I want to go far away.
To a new life on a new shore line.
Where the water is blue and the people are new.
To another island, in another life.
To a new life on a new shore line.
Where the water is blue and the people are new.
To another island, in another life.
.
can i have this week forever
ei oo mitenkään mahollista kertoa täysin tyydyttävästi siitä miten mahtava viikko mulla on ollu.
sharm el sheikhin lentokenttä tänään kello 12 : tyttö itkee koska ei halua lähteä kotiin.
hävettää melkein ne pari tippaa mitä siinä tirautin mutta ihan tosi, tästä viikosta ei puuttunut yhtään mitään.
se on hassua miten tietää kyllä sen haikeuden fiiliksen, tietää miten ankee olo voi olla, mutta silti sen voimakkuus yllättää aina. fakta on kuitenkin se, että suurinta osaa kaikista kehen tällä viikolla on tutustuttu, me ei enää koskaan nähdä. lohduttaudun siihen ajatukseen että ihmeitäkin tapahtuu. ehkä yks niistä ihmeistä voisi olla se mitä kaikkein hartaimmin toivon juuri nyt.
koko viikko tiivistyy melko hyvin yhteen mahtavaan iltaan. mun sanomisia dissattiin ja nauroin mukana koko sydämellä, tanssin magnetin kanssa. karattiin yöllä uimaan hollantilaisten poikien kanssa ja pakoiltiin vartijoita.
ps. joulufiilis on aika olematon, mutta hyviä lahjoja tuli. onnellista joulua kaikille !

20101216
20101215
wedding / funeral
Is this heaven or is this hell
I'm too tired to think
Yeah, I'm too tired to tell
egyptin matka tulee aika hyvään saumaan
ens vuonna menetän viisauden hampaat, yhyy
mutta nyt kaivan esiin kesävaatteita ja aurinkorasvan
hain mun valokuvat kehityksestä, ja tuli ihana olo ku ne oli pienoista hämäryyttä lukuun ottamatta ihan onnistuneita
lisää onnistumisia kiitos
I'm too tired to think
Yeah, I'm too tired to tell
egyptin matka tulee aika hyvään saumaan
ens vuonna menetän viisauden hampaat, yhyy
mutta nyt kaivan esiin kesävaatteita ja aurinkorasvan
hain mun valokuvat kehityksestä, ja tuli ihana olo ku ne oli pienoista hämäryyttä lukuun ottamatta ihan onnistuneitalisää onnistumisia kiitos
20101214
tämä oli hyvä päivä
There something 'bout you
That's like the sun
You warm up my heart, when I come undone
That's like the sun
You warm up my heart, when I come undone
on sellasia ihmisiä jotka tietää ne sanat joilla mut saa itkemään. ja toiset taas saa mut puhkeamaan nauruun, yrittämättä edes kamalasti. parhaita on kuitenkin ne, kenellä on taito saada mut itkemään ja nauramaan samaan aikaan.
20101213
Petra.
Kertoo ehkä jotain, etten nytkään osaa aloittaa tätä. Haluaisin sanoa niin paljon kaikkea, kaiken mitä jäi sanomatta, kaiken minkä sivuutin. En vain tiedä mistä aloittaa.
Olen pahoillani. En tiedä miten paremmin pukea sanoiksi kaikkea mitä ajattelen. Olin itsekäs enkä yrittänyt kovin sinnikkäästi ymmärtää mitä sanoit. Sain monta tilaisuutta, ja joka kerta annoin niiden lipua ohi.
Usko kun sanon, että olen miettinyt tätä joka ilta. Monta monta monta kertaa olen kirjoittanut pitkän viestin, mutten ole lähettänyt mitään. En ole uskaltanut, ja olen lykännyt asiaa liian kauan, ja pelkään että pikkuhiljaa kaikki on myöhäistä. Tahdon kuitenkin uskoa, että annat vielä mahdollisuuden. Olet minulle tärkeämpi kuin ehkä osasin näyttää ja en suostu uskomaan, että emme enää koskaan puhuisi.
Minulla on järjetön ikävä sinua.

20101210
20101209
vähän suklaata
happy birthday to me !koin tänään sen hirveen käsien tärinän ennen ku astuu lavalle. koin myös sen ihanan tunteen ku on siinä lavalla ja jostain tulee se luottamus: mun ääni kestää tän. myös se innostus mennä uudestaan heti perään, senkin koin.
tää päivä oli kokonaan mun. se oli parasta.
nyt alkaa lähtölaskenta, 365pv ja sitten koko suomi halkeaa !!
ja vaikka muutama sitä ihmettelee, oon ilonen että voin jäädä perjantai illaksi kotiin kattomaan leffoja, yksin. eikä se haittaa mua yhtään
20101208
20101207
6.12
listen to my momentmahtava olo !
asiat ei vois olla kivemmin
näin tänään sellasta ystävää ketä mulla oli ollu hullun kova ikävä
ja se oli ihanaa. mulla on niin hyvä olo
tiettekö sen, ku kaikki on hyvin, tuntuu ku ei olis mitään,
mikä sais sut alas sieltä pilvistä.
on kun mahassa olis jotain kirpeitä karkkeja,
ja ne kuplii siellä.
niin hyvä olo mulla on nyt.
haluun halata koko maailmaa
.
20101205
iv
niitä hetkiä kun voi vaan hymyillä ja miettiä: elämä on ihanaa
semi awesome yö , punasia silmiä ja pöydän alusta
makes me happy
semi awesome yö , punasia silmiä ja pöydän alusta
makes me happy
20101204
20101203
20101202
there's more to living than being alive
olin menossa mun ystävän konserttiin, mutta olin noin tunnin etuajassa. kun mä kauniaisissa jöin bussista, tein jotai mullistavaa: otin napit pois korvista. koska mul oli niin paljon aikaa, olin jo aikasemmin päivällä miettiny et siinä välissä ehtisin käydä ostamassa kukan sille ystävälle. en kuitenkaan oo tehny mitenkään erityisen läheistä tuttavuuttaa kauniaisten kanssa, joten lähin vaan kävelemään ympäriinsä, yritin löytää kukkakauppaa. suurin osa kaikista ihmisistä jotka kulki ohi puhu ruotsia. siellä oli pieniä kauppoja, jotka oli pieniä, joissa oli kauniit joulukoristeet ikkunoissa, ja niissä parissa puussa mitä siinä oli, oli jouluvaloja. ei ollu liian kylmä, mutta tunsi kuitenkin kun posket alko punottaa. kun mä vihdoin löysin sen kukkakaupan, siellä sisällä tuoksu ihan hyasinteille, eli jouluselle. mulle tuli niin hyvä mieli. ostin sitten hyasintin. ne on nättejä. sitten ku kävelin sen kukkapaketin kanssa niin mulle tuli ihan älyttömän itsenäinen ja rauhallinen olo. olin ihan täysin yksin siitä hetkessä, ja pysyin silti pystyssä. tuli hirveen voimakas olo. en osaa selittää sitä ihan kokonaan mut siinä hetkessä mul oli paras olo mitä pitkään aikaan on ollu. sellanen ettei oo ollenkaa huolia. se oli niitä sellasia hetkiä minkä takia elämä on elämisen arvosta. ja se konserttikin oli ihana.
listen to my moment
.
listen to my moment
.
20101201
πατέρας
koko tän ajan oon tuominnu sua ja pitäny sua nyhverönä.oon ollu loukkaantunu enkä sanonu siitä sulle mitään.
oon ollu ilonen, mutta en kertonu siitä sulle.
en oo kittänyt ku pitäisi tai soittanu sillon kun tiesin että sitä odotit.
en oo halannut sua, ihan muuten vaan,
vaikka mun sormet olis kihelmöiny.
en oo kertonu sulle kaikkea musta,
enkä kysynyt sulta niitä oikeasti olennaisia kysymyksiä.
tuntuu että oon pitänyt sua niin itsestään selvyytenä,
ettei ne oo tuntunut tärkeiltä, koska aina on ollut aikaa.
ja nyt yhtäkkiä on aikaraja.
ajatus siitä että tulee aika,
kun en voi enää nähä sua
tai puhua sulle. tehä mitään sun kanssa,
kuunnella sun liian pitkiä selostukisa sotalaivoista tai junaradoista...
se ajatus on kestämätön.
ja en tiedä mitä tehä.
ALL I WANT IS FOR SOMEONE TO HOLD ME WHEN I CRY, AND NOT TELL ME TO STOP.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)