tää väsymys ilmenee siten, etten tosiaan saa itseäni sängystä ylös aamuisin, mutta iltaisin kierin sängyssä tuntikausia. pidän tosin siitä ajasta kun voin käpertyä pimeässä, kolmen huovan sekä kolmen peiton alle, ja yrittää lämmittää kylmiä varpaita. en haluaisi luopua tuosta ajasta koska juuri tuolloin saan suurimman ajatukseni. toivoisin silti että aamuisin pystyisin heräämään kolmanteen herätyskellooni, tai viimeistään isäpuoleeni joka kyselee koulun alusta. toivoisin todella.
piristystä tähän valtaavaan väsymykseen (tai no, sanotaan nyt sitten tämä sana mitä niin vihaan: stressiin) ovat tuoneet ainakin laulutunnit, joita olen oppinut jännittämään, mutta joiden jälkeen tuntuu kun voisi olla suoraan sound of musicista. odotan vielä sitä suurta läpimurtoa kun saan ääneni kokonaan haltuun, mutta jossei muuta, laulutunnit tuovat suurta iloa äidilleni joka kuuntelee rallatuksiani suihkussa ollesani.
toinen, tosin ei läheskään yhtä järkevä tapa pieneen piritsykseen on shoppailu. se on materialistista (jota olen itsekin, jota vihaan ja jota olen melko onnistuneesti yrittänyt vähentää) mutta tepsivää. halusin antaa itselleni tänään jotain kaunista, mitä katsella koulussa, joten ostin sormuksen. kiertelimme monia kauppoja ja aloin olla melko varma lähteväni kotiin tyhjin käsin, mutta juuri noina hetkinä parhaat löydöt löytyvät. epäröin aluksi ostoksen järkevyyttä, mutta tulin siihen tulokseen ettei mikään voi mennä pieleen jos tämän sormuksen sormeensa tynkee.
sitten puhuimme ystäväni kanssa kaikesta maailman vääryydestä, ja tulimme lopulta tulokseen, että maailma on aika kamala paikka, mutta pitää silti yrittää nähdä kaikki mitä meillä on lahjana. tai siis, pitää olla kiitollinen. ja kaiken kamaluuden keskellä, kaupungin asfaltti viidakkokin voi näyttää kauniilta, sateessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti