HV

onko oikeasti niin kamalaa jos ei tee mieli lähteä rämpimään keskelle jurrisia suomalaisia?

tänä vappuna se paikka missä oikeasti haluaisin kaikkein eniten olla, on kotona. Junnuri on tulossa jossain vaiheessä tänne, ja vaikka mua jo katsottiin kieroon kun totesin sen, mulla ei oo ollenkaan intoa lähteä esimerkiksi kaivariin. tai harhailemaan olariin kahden aikaan yöllä. varsinkin kun sää on noin kolkko.

älkää ymmärtäkö väärin, pidän kekkereistä ihan yhtä paljon kun seuraavakin nuori, mutta melkein aina niiden jälkimaku on lattea. paria poikkeusta lukuunottamatta kemuista jää muistoksi pari hauskaa lausahdusta ja kaljan hajuinen kohta paidassa, siinä kohtaa mistä joku otti vähän tukea, kun tasapaino ei enää pelannut.


bileet (kuten myös muut juomingit kuten nyt vappu) koostuvat viidestä eri kohdasta.

ensimmäinen on odotus. parhaista tapahtumista puhutaan jo viikkoja aikasemmin, suunnitellaan mistä saadaan juomat ja mitkä kengät olisi paras laittaa. odotus vaiheeseen liittyy suuria mahdollisuuksia, ilta ei ole mennyt pilalle, ja siitä saattaa tulla mahdollisesti maailman paras. se on potentiaalinen ilta muuttamaan vaikka kaiken. sähköistä.

odotusta huomattavasti lyhyempi ajanjakso on aloittelu. kaikki ovat saapuneet paikalle, ja istustekelevat ympäriinsä ehkä jopa vähän hermostuneina (kaikilla on mielessä illan potentiaali). koska ihmiset ovat yleisesti ottaen sosiaalisempia muutaman kulauksen jälkeen (kyllä, kulauksen. silloin ei veressä vielä ole välttämättä yhtään promilleja, mutta jo nuo kulaukset tuovat itsevarmuutta. niiden jälkeen kaiken tekemisen voi jo laittaa pullon piikkiin.), paikalla olevat pyörittelevät tölkkejä käsissä ja hörppäilevät, eivät vielä kuitenkaan paljon. kukaan ei halua olla se ensimmäinen juoppo. tosin paikalla on jo niitä bilehileitä, jotka ovat sujauttaneet aamulla appelsiinimehun sekaan tilkan koskenkorvaa. kuitenkin, illasta voi vielä tulla täydellinen.

paras aika kaikissa on se nousu/huippu. yleensä maailma näyttäytyy tuolloin huomattavasti tavallista värikkäämpänä ja valoisampana. porukka on huoletonta, ja kuka vaan pystyy mihin tahansa. tämä kohta tässä, on syy miksi pidän kemuista. pystyy vielä keskustelemaan muiden kanssa, mutta huomattavasti rennommin, ja oudommistakin aiheista.  ihmiset möläyttelevät kaikenlaista, mutta millään ei ole väliä. hetken tie on kevyt kaksin kulkea.


lasiset silmät. ahdistavin aika. laskeutuminen huipulta alkaa, eikä se aina ole kaunista, se saattaa olla jyrkkä pudotus vuoren rinteeltä. vessat ovat kovassa käytössä ja äsken niin rento ilmapiiri muuttuu aavistuksen verran kaoottiseksi. ihmisillä on lasittuneet katseet ja mulle tulee mieleen aina kaikki zombie leffat mitä oon nähnyt. ne sellaset, missä joku virus leviää ihmisten joukkoon, ja saa ne toimimaan järjettömästi. ahdistaa

tässä vaiheessa kaikkein taitavimmat eivät siirry syklissä eteenpäin, vaan siirtyvät taaksepäin kohtaan nousu/huippu. se on aluksi mahtavaa, noususta tehdään entistäkin jyrkempi, mutta jyrkempi on silloin myös seuraava lasku. yön viimeiset tunnit ovat kaikkein sekavimpia, joukkoon mahtuu uuteen nousuun nousseita ja niitä, jotka ovat jääneet lepuuttamaan silmiä sohvan tai vaihtoehtoisesti puskan juurelle.

viimeisin osio on dagen efter. tuo päivä, jolloin kaduttaa ja naurattaa, ja siitä kadutuksesta ja nauratuksesta pitää kertoa kaikille vaikka päähän kuinka sattuisi. kauan sitten jo unohdettu fanituksen kohde KAPASITEETTIYKSIKKÖ sanoi joskus Mut aknesammakost ei tullu prinsessaa, ja sen äänest huolimat ei sust tullu pressaa, ja se on dagen efterin opetus, jota ei koskaan opita. vain parhaille ystäville kerrotaan omat pimeät hetket (taisin oksentaa jonkun kengille), ja ystävät täyttävät ne tyhjät hetket, jolloin muisti ei tajunnut tallettaa tapahtumia (se oli se rinnakkais luokan Ville, sen converset meni pilalle). huolestuneisuus on usein osa dagen eferiä, sillä pelätään, että jollain tutulla on ollut kamera mukana.

mulla itsellä on usein tosi mitäänsanomaton olo kaiken edellä mainitun jälkeen. "oli tosi kivaa", mutta miksi?

tosiaan. luultavasti en vain tiedä vielä mitä menetän, mutta joulukuussa otan selvää: humallun ensimmäisen kerran vasta 18v synttärinä. nyt kuitenkin, taidan viettää koti-vapun. ja olen varma, että se aikoo olla paras vappu. simaa, munkkeja, ja paras ystävä. onko oikeastaan muuta mitä voi toivoa?