kolme postaussa päivässä tuntuu varmaan kenelle tahansa aika paljolta mutta nyt mulla pyörii päässä, ja mun yleisestä tavasta poiketen en aio nyt hiljentää ajatuksia lukemalla, vaan kirjoittamalla.viime aikoina mua on mietityttäny ihan kamalasti, että mikä on oma itse. tiedän, kuulostaa varmaan yheltä niin turhalta ja tyhmältä kysymykseltä, mutta ottakaa mun näkökulma tähän huomioon: Onko silloin oma itsensä, jos muuttaa itseään tietoisesti.
juttelin tästä muutamankin eri toverin kanssa, ja sain ihan tyydyttäviä vastauksia. kuulemma, jos muuttaa minuuttaan itseään varten, niin silloinhan se on onnistunutta muuttumista, muuntautuu vähän enemmän sellaiseksi kun kokee itse olevansa. myös jos huomaa esimerkiksi luonteenpiirteen, joka on itsellensä ominainen, muttei kuitenkaan hyvä tai järkevä, voi siitä eroonpääseminen olla myös hyvää muutosta.kun taas selvästi muuttaa minuuttaan muita varten, sen takia että saisi hyväksyntää tai muuta, se on itsepetosta ja sitä, että peittää tai heittää pois palan omaa itseä. toki esimerkiksi jos hyväksynnän halun takia aloitettu harrastus tai pukeutuminen pikkuhiljaa alkaa tuntua omalta, voi muutos olla ihan positiivinen.
no, kaiken tämän sain tovereista irti (voi miten rakastan sanaa toveri). se mitä minun kuitenkin on vähän vaikea tajuta, on se jos vaikka lisää itselleen luonteenpiirteen. ja vielä jossei se kaiken lisäksi ole tietoisesti lisätty. en osaa ollenkaan sanoa miten asia silloin on. toverini sanoi, että jos haluat itsellesi piirteen sanoa usein voi kukka, pitää tarkkailla sanotko niin myös ollesasi yksin, vai vain silloin kun olet seurassa, ja sitä kautta päätellä onko muutos ollut onnistunut (itseäsi varten) vai ei. jotenkin se tuntuu vielä liian selkeältä vastaukselta. ehkä nyt vaan päässä suihkii niin kovaa.syy miksi olen tätä pohtinut, on se, että olen muuttanut itseäni tietoisesti. en tiedä yhtään mitä ajatella siitä. ennen uskoin, että oma luonne vaan tulee ilman suurempia ponnistuksia. en koskaan ajatellut, että sitä voisi muuttaa mitenkään ihmeemmin. ja nyt se tuntuu hieman petturuudelta entistä minuuttani kohtaan, etten ennen ole tajunnu muuttaa itsessäni mitään, ajattelin olevani valmis. ja se tuntuu myös hieman petturuudelta tämän hetkistä minuani kohtaan, hienoinen lapsekkuus päässäni sanoo että minä olen ihan hyvä tällaisena eikä minua pidä muuttaa. niinpä niin.
ja vaikka kaikki syyt muuttua ovat varmasti muuttujan mielessä jotenkin toimivia viimeinen kysymykseni jätti ainakin minut hämilleen. mitä jos muuttuu koska ei tiedä mitä muuta olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti