kylmät väreet juoksi äsken mun koko kehon läpi, kun kansallis aarteen lopussa nicolas cage (mahdollisesti maailman karmivin ihminen) sanoi ettei voinut ottaa erinäistä rahasummaa vastaan, "koska se oli liian iso, en pystynyt siihen." en osaa kuvailla sitä miten paljon ensinnäkin mun sydän itkee kun katson tollasia leffoja missä kaikki loppuu täydellisesti ja toiseksi miten mua ihmetyttää leffat joissa hyvikset esitetään täydellisinä, ja pahiksissa taas ei ole mitään hyvää paitsi ehkä peppu. kuka niistä oikeasti pitää ja miten niiden tekijät ei häpeä itteään joka päivä? lievensin mun oloa selaamalla vaatteita netistä. uskon että pystyn keskustelemaan äidin kanssa ja tilaamaan sen rahoilla ainakin maailman suloisimman pipon ja hienoimmat sukkahousut sekä erään samettisen mekon. omasta pussista taittaa sitten noi loput tulla maksettua. tiedättekö sen fiiliksen, ettei elämä voi jatkua normaalisti, jos ei saa juuri noita yhtiä housuja, tai tuota tiettyä sormusta? mulla nimittäin on sellanen olo juuri nyt. himottaa noi vaatteet ! huomautuksena sille kuka vastasi national treasure:n roolituksesta: nicolas cage ei ole enää kuumaa kamaa ja sen pitäisi vastedes antaa jäädä valkokankaan ulkopuolelle hieromaan sarastavaa kaljuaan. kaikella rakkaudella.
tuisku mhin sä niitä vaatteita tarvitset ;)))
VastaaPoista